- Viime talven Into ulkoili tummanpunaisessa toppahaalarissa. Bussissa ja kassajonoissa hupsut mummelit ihastelivat suloista vauvaa. "Voi onpas siinä tarkkaavainen tyttö!" En tohtinut korjata, hymyilin vain ja kiitin kehuista.
- Lastenvaateliikkeessä myyjä esitteli meille perhosilla kuvioituja vaaleanpunaisia välikausihaalareita, kunnes naurahdin piteleväni sylissä poikavauvaa.
- Perhekahvilassa kanssaäidit viittasivat mustavalkoraidalliseen bodyyn pukeutuneen Inton vierustovereihin tyttönä ja poikana, ja Intoon...lapsena.
- Eilen leikkipuistossa Intolla oli päässään uusi keltainen siilihattu, jonka alta villit niskakiehkurat pilkistivät. "Heitäpä pallo takaisin tytölle", kehotti puistossa tutuksi tullut äiti lastaan. Hämmennyin vähän, ja kohta äiti jo pyyteli anteeksi erehdystään.
Oletteko te törmänneet vastaavaan? Miten te reagoitte?
Minä itse asiassa jopa ilahdun, jos joku ei ole Inton sukupuolesta ihan varma. Minulle kun Into on ensisijaisesti lapsi, ei poika.
En ole yltiömäisen sukupuolineutraalin kasvatuksen kannattaja. Yliopiston naistutkimuksen luennolla sain kylmiä väreitä, kun koko maailma nähtiin yhtenä naissukupuolen sortona ja kaiken sukupuolipaasauksen päällimäisenä pyrkimyksenä oli sukupuolten välisten erojen häivyttäminen (pikkuruinen paradoksi, sanoisin). Minä kannatan tylsästi tasa-arvoa, valinnanvapautta ja yksilöllisyyttä. Haluan tarjota lapselleni mahdollisuuksia, kokemuksia ja vaihtoehtoja, joiden avulla hän saa itse muodostaa oman kuvan sukupuolestaan.
Minä puen tietoisesti Inton vaatteisiin, jotka eivät kailota kilometrien päästä sitä, mitä lapsella on haarovälissään. (Minua myös jostain muusta syystä ällöttää vaaleansininen väri, siksi baby blues on saanut meillä ihan uuden merkityksen.) Inton vaatekaapissa on pyörinyt kirjava joukko kuteita: valkoista, mustaa, mustavalkoista, harmaata, keltaista, vihreää, punaista, sinistä. On ruskeita housuja ja serkuilta perittyjä pinkkejä bodeja. On tyttöjenosastolta ostettuja legginsejä ja poikien puolen farkkuja. Omaa silmääni miellyttävät yksinkertaiset ja selkeät vaatteet, mutta toisaalta myös hauskat ja ovelatkin kuosit. Tykkään istuvista pöksyistä ja slimmeistä paidoista (asia, jota monien vaatemerkkien poikamallistoissa ei kannateta). Henkilökohtaiset inhokkini ovat Disney-merchandise-vaatteet, siis ne vaaleansiniset nallepuhit ja punaiset salamamcqueenit. Myös lapsen pukeminen porvarisaikuiseksi pistää minut irvistämään (tiedättehän, ns. golfkerho-look, jossa pikkupojalla on kauluspaidan päällä neuleliivi ja jalassa khakihousut).
Valkoinen on minusta ollut kaikkein paras vaateväri - hiekkalaatikkoleikkeihin asti. Se ei haalistu, ja kasa valkoisia vaatteita pyörii helpoiten muun vaalean vauvapyykin mukana. Yksittäiset kirkkaanväriset vaatteet ovat pesupolitiikan kannalta hankalimpia: kokonaista koneellista kun on vaikea saada täyteen. Into näyttää mielestäni parhaimmalta "tylsissä" vaatteissa: mustavalkoisessa ja harmaassa. Ja tietysti keltaisessa, joka on minun mielestäni Inton lempiväri ;) Neutraalia, yksinkertaista, tyylikästä - ja toisaalta hauskaa, värikästä ja veikeää, siitä on minun lastenvaatemakuni tehty. "Poikamaisten" vaatteiden välttäminen on ollut tietoinen valinta, mutta sukulaisilta perittyjä tai muuten kierrätyksen kautta meille päätyneitä poikain kuteita ei sentään syrjitä. Toistaiseksi on pojan vaatettaminen ollut helppoa: vauva kun ei vastustele pukemista sen enempää, oli hihanväri sitten sininen tai punainen. Vielä kai menee muutama vuosi siihen, että lapsi alkaa hinkua sinisiä dinopöksyjä tai hellokittyhamosia?
Niin neutraali en ole vielä ollut, että olisin hämmentänyt yleisöä nykyistä enempää pukemalla pojan mekkoon tai pistämällä villit otsakiehkurat pinkillä pinnillä kuriin (mies kyllä ehdotti, että hankitaan joku äreä pääkallopinni tukkaa kesyttämään :D). Ihanan hiuspehkon kyniminen lähes kaljuksi ei kyllä ole tullut mieleenkään, vaikka näin ilmeisesti usein tehdään kesähelteissä hikoileville pojille (muttei tytöille, vai?). Kun kaupassa vaihtoehtoina oli sininen ja vaaleanpunainen nokkamuki, valitsin sinisen. Tummansinisiä vaunuja ei ehkä olisi ostettu, jos mahassa olisi lymyillyt tyttölupaus. (Väriin olen kyllä ollut tyytymätön aina, mutta käytettyjen vaunujen markkinoilla ei voi olla kovin nirso...) Ja niin, kertoohan Inton nimikin jo heti kättelyssä tämän sukupuolen!
Vaatteet ja vermeet ovat tietysti vain pintaa, mutta paljastavat paljon kantajiensa - tai pukijoidensa - ajatusmaailmasta. Päästä varpaisiin vaaleanpunaisella kuorrutettu pikkutyttö kertookin ehkä enemmän vanhemmistaan kuin itsestään. Sukupuolineutraaliksi - tai edes tasa-arvoiseksi - tätä maailmaa ei vauvanvaatteilla saa, mutta pienilläkin asioilla voi vaikuttaa. Minä toivoisin Inton kasvavan ympäristössä, jossa nukeilla leikkivä pitkätukkainen punapaitainen poika ei ole pilkan kohde. Sellaisessa, jossa lapsi saa olla juuri sellainen kuin on.
Mitä tunteita "sukupuolineutraali kasvatus" teissä herättää? Puetaanko teillä poika pinkkiin vai pysytäänkö normivaatetuksessa? Miksi?
PS. Ja juu-u, myönnetään, meidän poikanen on vaan niin söpö, että helpostihan tuota tytöksi luulee ;) Vielä kun hikiset hiukset on pistetty ponnarille, on pieni Into-Liina valmis nukkeleikkeihin!
Sattumalta eksyin blogiisi ja innostuin (myöskin Inton äitinä) lukemaan sekä katselemaan söpöjä kuvia todella söpöstä Intosta! Ja jotenkin hauskaa että myös meidän I on syntynyt juhannuksena, tosin jo 8 vuotta sitten.:D
VastaaPoistaMitä tulee lastenvaatteisiin niin Into valitsee tätä nykyä kuteensa jo pitkälti itse, kaappeihin eksyy mm. lilaa, oranssia ja jopa sitä pinkkiä, on kuulemma cool myös pojilla.;)
Pikkusiskolta pinkkiä löytyy enemmän, yhdistettynä esim. mustaan, vihreään, harmaaseen. Eli värillä on meille väliä, ei mitään "perustylsää" kiitos!
juuri näin! pienen vauvan äitinä haluan pukea lapseni värikkäisiin, iloisiin mutta silti persoonallisiin ja hänen näköisiinsä vaatteisiin. kavahdan vaaleanpunaista ja -sinistä, ja mietinkin usein jos lapseni olisikin tyttö, millaista hänen vaatettamisensa olisi ja tietty se vaikein: miten saada sukulaisetkin ymmärtämään. toistaiseksi olen onnistunut pitäytymään aika hyvin sellaisessa unisex-kaavassa, vaate jonka soisin näkevän mahdollisesti myös pikkusiskon päällä.
VastaaPoistaniin ja golfkerho-look on jotain kauheinta horroria mitä tiedän!
Haluaisin myös kasvattaa lapseni neutraalisti. Vaatteita meillä löytyy ehkä enemmän vihreänä, ruskeana, sinisenä ja valkoisena, mutta paljon on myös muita värejä, paitsi pinkkiä ei löydy kuin sukista. Vältän kuitenkin vaatteita, joissa on jokin poikamainen kuva, kuten traktori tai batman. Ne on hirmu tylsiä ja liian poikamaisia. Mutta jos isompana hän niihin ihastuu, en aio kieltää ostamasta.
VastaaPoistaLeluja haluaisin ostaa niin kotisleikkeihin kuin autoleikkeihinkin. Poika saa itse sitten valita, mitkä on mieleisiä.
Mä olen periaatteessa samaa mieltä, mutta kuitenkin hieman eri linjoilla. Mua luultiin jotakuinkin oppivelvollisuuteni päättymiseen asti pojaksi, oli letin pituus sitten mikä hyvänsä. Ala-asteella tuo ei vielä menoa haitannut, mutta viimeistään siinä rippikouluiässä alkoi ihan tosissaan jurppia, kun ihmiset järjestään luulivat mua parhaan ystävä(ttäre)ni poikaystäväksi.
VastaaPoistaMä puen poikani poikamaisesti. Ei se silti tarkoita pelkkiä HeMan-printtejä ja vaaleansinisen vyörymistä vaatekaappiin. (Tack och lov!) Päteehän tuo silti myös toisinpäin: jos minulla olisi tyttö, pukisin tämän sopivan tyttömäisesti, mutta pinkit röyhelöhirvitykset ja hellokittyt saisivat jäädä kauppaan. :D Onhan tuolla poikasella toki punaisia vaatteita, ja tytöllekin varmasti hankkisin sinistä. Dinoja ja Star Warsia meiltä löytyy kyllä, tosin samoja vermeitä nämä dinohullut nörttivanhemmat pukisivat kyllä tytöllekin! :D
Mitä nukkeihin ja autoihin tulee, meillä leikitään molemmilla. :D Serkkutytön vauvanuket olivat sen sortin menestys Deemiehen silmissä, että taidanpa itsekin suunnata nukkekaupoille - tai kaivaa vanhan kunnon BabyBornini vintistä.
Tasa-arvo on hyvästä ja toivottavaa, mutta koska naiset ja miehet (ja tytöt ja pojat) on lähtökohtaisestikin niin erilaisia, etten mä ikinä lähtisi täydellisen sukupuolettomasti lastani kasvattamaan - eikä se kyllä ollut tekstisi pointtikaan, sen verran sisälukutaitoa mullakin onneksi vielä on. ;D
Ugh, Tii on avautunut! :'D
Olen myösnkanssasi samaa mieltä. Meillä (tytöllä) vain on paljon serkkutytöiltä perittyjä totaalisen vaaleanpunaisia vaatteita. Ne mitä itse ostan yritän tietoisesti sitten ostaa poikamaisia tai neutraaleita. Tykkäisin keltaisesta, oranssista, vihreästä, ruskeasta, mutta myös vaaleanpunaisesta ja punaisesta. Kaikkea sopivasti.
VastaaPoistaMutta tiukkana feministinä olen myös sitä mieltä, että naisten ja tyttöjen tulee saada olla tyttömäisiä ei neutraaleja tai miesmäisiä. Niin ja sama tietysti toisinpäin. Toki tyttö saa olla niin tuntiessaan poikamainen ja poika tyttömäinen. Siinä monet feministit menevät mielestäni metsään. Kaikilla on mielestäni oikeus olla juuri sellaisia, joina he kokevat itsensä onnellisimmiksi. Ei jotain neutraalia mössöä.
Minusta täysin sukupuolineutraali kasvatus on väärin lasta kohtaan. Hän kohtaa kuitenkin hyvin pienenä lastenmaailman voimakkaat ja raadolliset epäluulot jne. Lastentarhan opettajana olen työssäni nähnyt sen kuinka hyvin pienetkin lapset kiusaavat (tai ainakin yrittävät) erilaisia. Lapsen identiteetin kannalta se on myös kyseenalaista. Kaikilla lapsilla on voimakas tarve samastua samaan sukupuoleen (esim. tyttöjen prinsessakausi). Ideaalissa maailmassa se olisi hyvä, mutta tässä yhteiskunnassa se tuskin on hyväksi lapsen psykologiselle kehitykselle. Minä haluan ainakin antaa lapselleni mahdollisimman hyvät eväät pärjätä tässä yhteiskunnassa ja maailmassa, mutta toki oman arvomaalmani mukaisesti.
No ei ollut kamalan selvä kirjoitus, mutta ehkä ymmärsit, mitä ajoin takaa.
Anna Mäkituvasta
Kiitos kaikille hyvistä kommenteista! Täytyy näin alkuun sanoa, että tekstini lähti ehkä vähän rönsyilemään, tarkoituksena oli kai alunperin vain puhkua lastenvaatteiden sukupuolittuneisuudesta. Mutta olen tunnetusti jaarittelija, joten aihe vähän laajeni! Tarkennetaan nyt vielä kuitenkin, etten tosiaankaan ole kasvattamassa Intoa sukupuolineutraaliksi, enkä tieten tahtoen pue sitä tytön näköiseksi - mutten myöskään tyypillisen poikamaisesti. Osittain tämä on varmaan ihan vaan (vaate)makukysymys, mutta takana on sitten jotain ideologiaakin.
VastaaPoistaAnonyymi: Voi miten hauskaa, oletkin ensimmäinen Inton äiti jonka minä tiedän (siis itseni lisäksi, tietty :D). Nyt jäi kiinnostamaan, että mikä on tarina teidän Inton nimen takana.. Aika hurjaa, että noin nuoret lapset ovat jo tarkkoja vaatetuksestaan - minä en 8-vuotiaana varmaan edes tiennyt, että mitä "cool" tarkoittaa, tai mikä on muotia.. :)
liiska, hee, ihanaa että joku muukin kammoaa goldkerhokuteita ;) Sukulaisten vaatelahjat ovat joskus ongelmallisia. Mä olen joillekin lahjatoivekyselijöille sanonut suoraan, että MULLA on niin nirso vaatemaku, että mieluummin voi hankkia jotain muuta, esim. kirjan lahjaksi. Lahjoina saadut vaaleansiniset yöpuvut ja tosiaan kierrätysvaatteet ovat kyllä meillä käytössä, vaikkei ne nyt välttämättä omaa silmää niin miellytäkään.
Teddybear, voin kuvitella että mä kiristelen hampaitani, jos Into joskus toivoo saavansa Batman-kuvalla varustetun vaatteen :D Siihen asti pitää nauttia, ja pukea lapsi niin kuin itsestä hyvältä tuntuu!
Tii, hyvä vaan kun avaudut, saa mun kanssa olla ihan reilusti eri mieltäkin ;) Jäin vain miettimään tuota "lähtökohtaisestikin niin erilaisia" -juttua. Että mitkä ne oikeastaan on, ne erilaiset lähtökohdat? Onko ne geeneissä, ulkonäössä, luonteenpiirteissä..? Ja tosiaan en minäkään siis sukupuolineutraalia tai varsinkaan sukupuoletonta kasvatusta tue, sen varmaan on huomannut muutenkin (en esimerkiksi piilottele Inton tai omaa sukupuoltani :D). Sukupuolisensitiivinen taitaa kanssa olla joku hieno termi, se ehkä voisi olla lähempänä omaa näkemystäni?
Anna, sanot mun mielestä tosi hienosti tuon, että annetaan mahdollisimman hyvät eväät pärjätä TÄSSÄ maailmassa, oman arvomaailman mukaisesti. Eihän lapsestaan voi tehdä ideaaliyhteiskunnan kasvattia (siis sellaisen, missä vaikkapa kiusaamista ei olisi, tai erilaisuus olisi vain rikkaus), vaikka se kuinka hienolta tuntuisi. Niin ja tytöt saa olla tyttömäisiä, poikamaisia tai ihan mitä vain. Mutta jo vauvaiästä alkava "pakottaminen" tyttö-muottiin ahdistaa, oli se sitten vaatteiden, lelujen tai (ehkä tärkeimpänä) asenteiden ja suhtautumisen muodossa.
huomaan että mulla olis sanottavaa sun kaikkiin juttuihin, ja paljon luettavaa jo takana, kivoja ajatuksia herättäviä juttuja, kiitos siitä.
VastaaPoistaVaatetuksesta... mä ajattelin aluksi kanssa pukevani neitiä suht neutraalisti, sitten huomasin ettei niitä kivoja edullisia neutraaleja täältä meiltä suuremmin löydä ja neidin kapoisuus teki osansa haasteeseen löytää hyviä vaatteita.
Meillä on aika paljon punaista, stiä vaaleaakin, sillä se on sitä mitä kaupoissa on, ajoittain tuo ärsyttää enemmän, ajoittain vähemmän. Tosin neidin suhde on vaaleanpunaiseen kuin hullu puuroon... silittelee sitä huokaillen. Mutta autoilla ajaa, nukeillakin tietysti leikkii, mutta keittiön sijasta sai jouluna autotalon koska se oli avoimessa päiväkodissa se kiinnostavin... eli samoilla ajatuksilla lapsen mukaan, ei vain tyttöjä ja poikia, vaan luonteita, persoonia lapsia. jotka voi sitten pukea kivannökäisesti, lapsen näköisesti, ei vain tytöiksi ja pojiksi.
Hei! Hassua, minäkin eksyin tänne ihan sattumalta kun haeskelin googlella keskusteluita lasten pukeutumiskoodeista;)
VastaaPoistaItselläni 2v poika, ei kylläkään Into, ja olen ihan vauvasta asti pukenut "neutraalisti". Meillä on luultu myös tytöksi (tosin vain kerran kun sattui oleen punaiset housut ja paita). Ylipäätänsä tykkään vaatteissa (omissa, aviomiehen ja lapsen) väreistä. Minusta vaaleanpunainen ei jotenkin ole väri johon ylipäätänsä haluaisin lasta pukea.
Keltainen, vihreä, ruskea, punainen, sininen jne. ovat.
Inhoan samalla tavalla noita pojille osoitettuja mallistoja (jotain örkkimörkki, teräsmies tms.) jotka on järjestään jotain tummansiniharmaavihreitä.
Harmikseni olen huomannut, että kun tenava nyt kasvaa koosta 86 ulos, on paljon vaikeampaa enää löytää värikkäitä kivoja vaatteita. Satsaan sitten (jos rahaa riittää) jonkun verran retroon, marimekkoon, p.o.p:iin ja muihin varmoihin merkkeihin.
Mikä tuon taustalla sitten on? No siinä on tosiaan myös se, että kyllä, haluan lapseni kehittävän sekä femiinisiä, että maskuliinisia piirteitään. Insinöörin poika tykkää pikkasen leikkiä autoilla (ja isänsä kannustaa tietenkin hirveästi miehisiin leikkeihin), mutta minä panostan sitten satukirjoihin ja siihen, että löytyy ainakin yksi tärkeä pehmolelu jolle tunteita osoitetaan ja joka on tärkeä. Meillä pusuttelu ja halittelu on jokapäiväistä ja olen jo huomannutkin että lapsi on mun kanssa jotenkin vapaampi noiden tunteiden näyttämiseen kun isänsä kanssa.
Olen kamalan ahdistunut siitä, että kun nyt odotan toista, niin kaikki kyselevät että onko tyttö vai poika. Oma äitinikin puhuu tyttövaatteista ja poikavaatteista. Itse en muutamaa mekkoa (ja nekin varmaan jotain retrohtavaa) lukuunottamatta aio vaatekaappia kasvattaa mutta se painostus tuntuu tulevan joka puolelta.
Ja kyllähän se ahdistaa, että kun herkän äitin pojalle näyttää tuota herkkyyttäkin siunaantuneen, että miten se tulee pärjäämään tässä meidän koko ajan koventuneessa yhteiskunnassa. Toisaalta herkkyys on upea luontenpiirre ja haluan ehdottomasti sen säilyvän pojalla, ettei se jää jonnekin väkivaltaisten telkkarisarjojen alle.
AnnaRilla, kiitos itsellesi kommenteista! :) Vaatekaupoissa on tosiaan aika rajallinen tarjonta, ja varmasti tulee ostettua sitä vaaleanpunaistakin jos tyttö siitä kovin tykkää! Meidän Ipa on myös aika kapoisaa sorttia, ketjuliikkeistä parhaiten meillä sopii Lindexin ja H&M:n vaatteet - yleensä kyllä ostan ainakin housut tyttöjen puolelta, kun poikien mitoitus on niin väljää. Noilla puodeillahan on myös nettikaupat, jos niitä ei teiltäpäin löydy..? Mutta juurikin noin, että kasvatetaan ja puetaan me persoonia , ei pelkästään tyttöjä tai poikia!
VastaaPoistaIiris, tuo on juurikin totta, että vauvakokojen jälkeen on vaikeampaa löytää neutraaleja TAI yksinkertaisia värikkäitä vaatteita. Me sinnitellään vielä koossa 80, onneksi..
Mielenkiintoista tuo, että herkkä poika on vapaampi äidin kuin isän seurassa. Toisaalta varmasti hyvin tasapainotatte toisianne! Herkkyys taitaa kyllä olla katoava luonnonvara, itse yritän ajatella niin, että kovaa yhteiskuntaa tärkeämpi lapselle on kuitenkin pehmeä koti, jossa saa olla juuri sellainen kuin on. Onnea sinulle odotukseen! Ehkä maha-asukin sukupuolen utelijoille voi vaan todeta, että "en tiedä, eikä haittaa"? :)
nuo löytyy kyllä, tosin niissä juurikin niitä perusverkkareita ja bodeja jää usein rekkiin liian leveydenY/lyhyen pituuden takia, h&m menee paremmin kuin lindex, mutta siellä juuri harmillisemmin musta paljon tuota hellokitty, printtipaita, autopaita, tyttövaate-poikavaatelinjaa... Onneksi aina jotain on, ja tyttöjenkin jutuissa ihan siedettäviä kun viitsii kaivella, ja vauvaiän jälkeenkin kun vaan jaksaa kävellä hetken pidempään sitä ympyrää keksimässä hellokityn korvikkeita :D
VastaaPoistakatselinkin että teillä on Into aikalailla tutunnäköisen solakkaa sorttia ;)